Istun raskas uni silmäluomia painaen, jalat kippurassa kädet farkkukankaan ympäri kietoutuneina. Likainen tukkani ponnarilla, meikittömät kasvoni alastomat. Näiden ihmisten edessä olen alaston.
Omahoitajan ja psykologin katseet porautuvat alistuneeseen olemukseeni. Pelkään, uikutan, kuin kolmevuotias, joka ei saa unta, koska pelkää lelujen heräävän eloon kellon lyödessä kaksitoista. Mitä sinä pelkäät, he kysyvät, enkä minä osaa vastata. Mitä sinä pelkäät? En voi lakata pelkäämästä niin kauan kuin en tiedä mitä pelkään. Kuinka paljon on pelättävä ennen kuin saa sen kiinni itse teosta, kuinka paljon ennen kuin se paljastaa omat kasvonsa yhtä alastomiksi kuin minun?
2 kommenttia:
Mä niin toivon, että saisit tietoosi mitä pelkäät.. Sen jälkeen on hyvä aloittaa opettamaan itseään olemaan pelkäämättä, hyvä aloittaa prosessoimaan sitä, hyvä aloittaa paraneminen sen asian suhteen..
Ehkä on vain hyvä, että omahoitajasi ja psykologi tietävät sinusta. Eivät he muuten voisi auttaa.
Paljon voimia<3
Ottaisin halin kernaasti vastaan, jos joku haluaisi halata... Halia ole saanut... moneen viikkoon. Mutta..ei se mitään..
Ja mattoveitsen kanssa kaveeraamisesta.. Mä en kykene enää lopettamaan... Se vetää mua puoleensa, se itsessään ja kipu... Enkä mä edes tiedä.. haluanko päästä sitä eroon vai en..
Lähetä kommentti