Kaipaan
kaipuu kovertaa aukkoa kylkiluiden kupeeseen
syö sisältäpäin
saa veren vuotamaan vanhojen arpien raoista
Ikävöin
ikävä puree poskeen terävin hampain
haukon happea ja huudan kivusta
mutten osaa
tähän ikävään ei mikään eikä kukaan auta
Sade ja tuuli kutsuvat minua tanssimaan kanssaan
astumaan ulos
unohtamaan mustan menneisyyden
mutten uskalla astua
pysyn piilossa, mutten enää voi estää sitä, en niitä
Kaipuu ja ikävä,
ne tulevat ja menevät miten tahtovat
joka päivä vahvempina ja valmiimpina kiskomaan minut ulkomaailmaan
vaikken minä ole valmis
Kaipaan niin kovasti
Itken ikävääni
Mutta silti sisälläni oleva solmu
sitoo minut kiinni itseeni
ja ikävä on ikuista
ja kaipuu kaikuu
valkoisten seinien keskellä
huoneen hiljaisuudessa
Humisee