Me itkemme nyyhkytämme huudamme haukumme kiljumme kiroamme karjumme komentelemme poljemme jalkaa syljemme lattialle katsomme toisiamme salamoivin silmin ja istumme eri huoneisiin itkemään sanatonta suruamme nenäliinapinkkoihin.
Kipeää, tekee niin kipeää, minua kirvelee, miksi miksi miksi, miksei mitään muuta, sinä pieni rakas ystäväni, sinä jolle sanon I tried to reach for you but you have closed your mind ja vittu sun kanssa ei ikinä voi selvittää mitään helvetin asioita ja kun tulet, kävelen sinua vastaan ja teen kaiken minkä voin, vaikka oma sydämeni hakkaa hakkaa, siihen on syntynyt haava, joku veti siihen leipäveitsellä viillon joka tulee aina olemaan revenneenä valokuvana muistojeni albumissa.
En minä vaan sinä, anna minun pitää sinusta huolta ja auttaa siinä minkä osaan, en osaa muuta kuin olla olemassa mutta sinulle minä olen aina, hyvässä ja pahassa, silloinkin kun silmäsi ovat itkusta punaiset, hartiasi tärisevät ja suusi avautuu huutoon, jota kukaan muu kuin minä ei kuule. Minä otan kaiken sen vastaan jos saat sen ulos jollekulle, minä kestän sillä minut on koulutettu hyvin, karju kipusi ulos ja avaa suusi niin ammolleen, että maali lohkeilee paloina pois. Riko pienet puiset kalusteet ja posliiniset astiastot, minä otan sirpaleet vastaan ja suojaan sinua niiden korkealta kaarelta. Elämä on ja elämässä on oltava.
2 kommenttia:
kiitos <3
Kaunista tekstiä<3
Voimia!
Lähetä kommentti