Tulkaa tänne, älkää tulko tänne

Bileet. Kuohari kuplii, nauravat silmät suut ja kulhollinen karkkia. Hetken on hauskaa, lahjat lämmittävät sydäntä ja kaikki ihanat ihmiset ympärillä tekevät tärkeäksi. Jossain siellä se kuitenkin on, uinahtaneena, minun oma pieni painajaiseni, joka potkii nukuksissaan pohjaa.

Me kipitämme korkokengissämme lempeässä lumisateessa, jonon häntä on pitkä ja huojuu huokaisten pitkästyneisyyttään. Valkoisen villakangastakkini aukeavat napit, näen taas nälkäisen kiillon niiden katseissa. Tanssin tyllihelma heiluen, selkäni paljas ja korkoni korkeat, antaako se oikeuden?

Punapartainen tonttu, jolla on ikää kaksi tai kolme kertaa omani verran, huojuu kaljanhuuruisena liian lähelle, liian lähelle. Pujoparta kiikkuu kähäräisenä, katse vaeltaa vartalolla tahmeasti tarttuen. Irvokas irvistys, minua ällöttää ja puikkelehdin pois. Ja taas kerran, taas kerran Möhömaha riisuu rintani katseenalaisiksi, huohottaa ja hokee mikä narttu mikä narttu enkä minä sano mitään sillä huorat ovat hiljaa ja tekevät työnsä.

Yhtälailla minä tänä yönä kerjään itse kohteluani, kuten aina, mitäs menen käyttäytymään kuten käyttäydyn ja pukeutumaan kuin paraskin prostituoitu. Yhtä aikaa kaipaan katseita, kaipaan kosketusta enkä kuitenkaan anna kenenkään tulla lähelle. Lukot ovat kiinni niks naks enkä halua niitä auki. Minuun ei saa nyt koskea, älkää, ei edes katsoa, minun täytyy saada kuvitella olevani taas hetken ajan valkoinen ja viaton vaikken koskaan voikaan sitä olla. Ei älkää, keski-ikäisten kaljamahojen niljakkaasti nuolevat katseet kaikkialla, mutta en minä silti katoa seinäkukkaseksi. Sen sijaan minä provosoin enkä saa flirttailevaa tuhannen ja yhden yön katsettani hyväilevää hymyäni kuriin, miksi minä olen tällainen enkä osaa olla muunlainen. Härnään tulkaa tänne ja kun he tulevat heitän ylimielisesti hiuksiani, minulla on valta ja minä katson heitä kuin alamaisia naurahtaen vinoa naurua. Minulla on valta enkä minä halua kuin hylätä, hylätä kaikkien niiden kertojen edestä kun minut on hylätty. Tämä on minun tapani.

Vartalo venähtää raudanraskaaksi, tanssilattia imee kengänkorot itseensä. Kaivelen kassista rauhoittavaa enkä halua enää tanssia, en kaikkien katseiden alla, en kaikki liian painavat muistot mielessä. Kotona minun nukahtaessani se herää ja tapaan se taas uneni alla katsoen suoraan sen kieroihin silmiin.