Hän.

Hän on etuajassa. Hän tarjoaa teeni. Hän ei kysele liian varhain kysymyksiä, joihin en ole valmis antamaan vastauksia. Hän on hauska. Hän kertoo värikkäitä tarinoita matkoiltaan maailmalta ja saa minut nauramaan oikeaa, aitoa naurua. Hänen silmänsä vilkkuvat vinkeästi. Hän yllättää minut ideoillaan. Hän katsoo kanssani kahden tunnin romanttisen draaman elokuvateatterin eturivissä. Hän kietoo minut kainaloonsa kun minulla on kylmä. Hän lähtee kanssani K-kauppaan ja pakkaa maitopurkkini muovipussiin. Hän aikoo tulla tekemään minulle omenapaistosta. Hän suutelee minua kevyesti kun tienristeys katkeaa kahtia.

Minua pelottaa, pelottaa niin paljon. Kammoan olevani kiintymässä häneen. Haluaisin perääntyä ja paeta paikalta ennen kuin haluan olla hänen kanssaan, sillä haluan hylätä ennen kuin tulen hylätyksi. En tiedä mitä tehdä.

Olen tottunut olemaan näyttelynukke, kaunis esine pianon päällä. Olen moneen kertaan kopioitu marmoripatsas miesten kokoelmissa. Olen tyttö joka tanssii rämäpäisesti pilkkuun asti pöydillä pikkumekon helma huolimattoman ylös heilahtaen, korkeat korot kolisten ja tukka tuullen. Miesten kuolaavat katseet kulkevat minun nuoren notkealla naisenvartalollani ja minä pelailen silmäpelejä testatakseni taitojani ja varmistaakseni viehätysvoimaani. Nautin vallasta ja valinnanvapaudesta, annan heidän kerjätä vihjailevia vilkaisujani ja otan sen koiranpennun kotiin, joka kelpaa minulle. Olen hänen yhden yön ajan, olen kaunis ja kosketettava, teen heidät hulluiksi halusta, olen villikissa joka kietoo kyntensä ihon ympärille, olen tummaa, tahmeana sormien välistä valuvaa suklaata. Sellainen minä olen tottunut olemaan, silkka seksiobjekti. Ei minussa ole muuta; en minä osaa muuta.

Mutta hän näkee minussa muutakin kuin sen minkä muut. Hän ei kuiski kiihtyneesti korvaani sinulla on vaaralliset silmät ja vartalosi niin vastustamaton, hän haluaa kuulla mitä mieltä minä olen siitä ja siitä, nähdä minun nauravan ja kietoa kätensä ympärilleni. Hän sanoo oli hauskaa ja toivottaa hyvää yötä enkä ole ollenkaan tottunut tuollaiseen. Tämä on liian tavallista, liian todellista. Hän jota kerran rakastin, hän astui ulos satukirjan sivuilta ja katosi takaisin omaan ihmemaahansa, mutta tämä toinen tapaus, hän ei tule liian lähelle, hän antaa aikaa. Ja aikaa minä tarvitsen toipuakseni, tuupatakseni Möhömahan muistojeni toiselle puolen. Tällaistako on oikea elämä? Tällaisiako ovat oikeat ihmissuhteet? En tiedä, ei minulla ole ikinä ollut sellaista. Olen ollut ainoastaan lelu jolla leikkiä, kaunis kuva jonka sisään kukaan ei halua kurkistaa. Ulkoa yhtä, sisältä toista.

Yhden yön jutut ovat niin helppoja. Ei luurankoja kaapeissa, ei synkkiä salaisuuksia. Salainen koodi on ei henkilökohtaisuuksia, silkkaa seksiä. Pelkään mennä pidemmälle, pelkään joutuvani paljastamaan kaikki pelot Pandoran lippaastani. Pelkään hänen pakenevan, kavahtavan kauhusta huomatessaan arvet käsivarsissani ja kuullessaan koko kertomuksen. Ja kuitenkin tahdon turvaan ja kaipaan, kaipaan hänen käsivarsiaan suojelemaan minua sumulta joka sakenee ja sakenee ympärilläni…