perjantai 16. tammikuuta 2009

Mitä on menettää


En osaa sanoa mitään. En osaa tehdä mitään. En näe, en kuule, minusta on tullut kuuromykkä. Kirjoitan sinulle kirjettä pakkasesta kertovassa porraskäytävässä. Mitä niin pahaa minä olen tehnyt, että ansaitsin tällaisen kohtelun?, kysyn vaikken tiedäkään, saanko koskaan vastausta kysymykseeni kuten niihin tuhanteen muuhunkaan. Tiedän vain, että minun on ojennettava kirje omin käsin sinulle, jotta tiedän sen saavuttaneen sinut. En halua lähettää typerää tekstiviestiä. Siksi tulen ja sinä odotat minua porraskäytävässä.
Otat vastaan viestin, jonka olen raapustanut päiväkirjastani repäistylle sivulle. Sitten sanot minulle jotain, mitä en ole uskoa todeksi. Sitten huudat minulle jotain, mitä en ole uskoa todeksi. Ehkei hän käyttänyt täsmälleen niitä sanoja, mutta sitä hän tarkoitti, sinä et kuullut kipakkaa kireyttä hänen eilen vielä niin yliystävällisessä äänessään. Ja minä näen sinun muuttuvan, silmäsi palavat vihasta minua kohtaan ja kaunis hymysi vääntyy huutoon. Minäkin huudan, me molemmat, sinä et ymmärrä miten äitisi, miten poikaystäväsi, miten sinä, miten te kaikki olette loukanneet minua, miten te olette astuneet päälleni kuin olisin roska kadunreunassa. Minä olisin sännännyt sinne lohduttamaan sinua, jos olisin tiennyt. Mutta et sinä minulle soittanut, en minä voinut tietää mitä oli tapahtunut. Valitsit avunpyynnöillesi eri osoitteen, vaikka luulin ystävien olevan tällaisia hetkiä varten.
En tiedä, voinko ikinä antaa anteeksi sitä, mitä huusit minulle hiukset heiluen. En tiedä, voinko ikinä anteeksi tätä päivää. Minuun koskee niin kamalan paljon, etten uskoisi olevani elossa ellei pulssini pumppaisi tasaista tahtiaan. Ja silti samaan aikaa kaipaan sinua koko ajan, en voi lakata rakastamasta ja kuihduttaa ruusua, vaikka sydämeeni on pistelty rei`ittimellä reikiä. En tiedä, mitä sinä ajattelet. En tiedä, olemmeko me enää ystäviä, olemmeko me enää mitään. Miten paljon kaikkea meillä olikaan. Tahtoisin tietää, kuulenko sinusta enää koskaan, sillä en voi ikinä lakata ajattelemasta: missä hän on? Onko hän hengissä?

En olisi ikinä uskonut sinun satuttavan minua kuten satutit tänään.

Ja silti tahtoisin sanoa nämä sanat, vaikken tiedä, voinko enää koskaan katsoa sinua silmiin.

Yritin olla hyvä ja ystävällinen
tahdoin, että tiedät kuinka paljon välitän

Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on niin kultainen sydän. Kultaisempi kuin kellään jonka olen tavannut. Kiitos kun olet ystäväni <3

Lorena kirjoitti...

Kuanis, kaunis teksti<33
Jaksuja<3