Leave me, leave me not

Kuolemanspiraali kiertyy taas kovana ja karheana ympärilleni, portaat alas ovat pieniä ja heppoisia, helpompaa olisi hypätä suoraan sen syvyyksiin. Vanhojen muistojen valokuvakopiot välähtelevät sen seinillä kun otan aran empivän askeleen: siinä minä pienenä keränä piilossa peiton alla, kädet korvilla, pikkuveli minuakin pienempänä pommisuojassamme, minun sitruunankeltaisessa huoneessani, kun sota räiskyy ja rätisee sen ulkopuolella. Kuva vääntyy ja vaihtuu, älä äiti älä minä itken mutta äidin selkää ei enää näy, olen yksin ja paha, paha, paha, pakko muuttua paremmaksi etteivät ihmiset aina kääntäisi selkiään siihen missä kasvot äsken olivat. Ja minä olenkin niin kiltti kultainen, oi miten suloinen hän on, siinä he ovat kuin ovatkin kääntäneet kasvonsa minuun ja katsovat minua kun soitan tanssin laulan taion todistukseni teille, hyvä tyttö, he taputtavat minua päälaelle kuin koiraa ja kaivelevat ruttunaamaisia seteleitä ja raidallisia Marianne-karkkeja taskunpohjiltaan.

Kukaan ei koskaan sanonut: "sinä olet hyvä koska sinä olet sinä." Ja siksi minun on elettävä, elettävä jotta voin sanoa sen mahdollisimman monelle, voin sanoa sen sinulle joka luet tätä, teille ja heille joita rakastan, tyttärelleni jonka uniseen korvaan tulen jonakin päivänä kuiskaamaan minä suojelen sinua kaikelta kun hän kääntää kylkeä.

Värit vilkkuvat houkutellen minua astumaan vielä askeleen, vielä askeleen alaspäin, karamellinkeltainen silkinsininen vedenvihreä mansikkahillonpunainen, mutta niiden alla minä mustavalkoisena, pakokauhu paistaa silmistä joista en katso minä, kengänpohjat takovat tietä pakoon pakoon painajaisia ja vaivihkaiset vilkaisut kuihtuneeseen kehooni kuntosalilla, uimahallissa vesi on kylmää ja tärisen horkassa sydämen muljahdellessa sitä mukaan mitä kauemmin pettäneet polveni polkevat vettä. Ei, ei enää, sinulle minulla on jo sisälläni vastamyrkky.

Siltikin liu`un yhä alemmas, alemmas, värit himmenevät haalistuvat kun ruusut kuihtuvat ja niiden tuoksu tipahtaa tuuleen, mustavalkoelokuvassa minä painan päättäväisesti veistä rannettani vasten ja ladyshaver liukuu nilkkojani nyörittäen, pisarat putoilevat ja kylpyhuoneen ritisevä lukko ratkeaa auki, hei isä olen kotona, ja isä itkee. Minä en osaa. Osaan ainoastaan niellä purkillisen pameja ja päätyä päivystykseen pakkolähetteellä, bileissä meillä kaikilla oli niin mukavaa kun ambulanssimiehet tulevat menevät tulevat ja minä makaan pikkumustassani sairaalalakanan alla kuin elävä kuollut elävä ruumis. Ja pikkumusta minulla oli ollut päälläni ryhävalaan ruhon painuessa päälleni, sata euroa kiitos, ja psykologi kirjoittaa holtiton epävakaa kykenemätön hallitsemaan itseään.

Minä en halua tulla. Anna minun olla. Nämä sanat minä olen sanonut sinulle satasatasata kertaa, mutta et sinä kuuntele. Oletko kuuro, lue huuliltani. Etkö ymmärrä? Sinulla ei ole minulle enää mitään, kokeilin jo kaikkea. Huomaatko: tänä iltana aioin tappaa itseni ja tässä minä istun, Ariel antoi minun itkeä puhelimen päähän ja hänen Kanadalaisensa oli minulle kiltti: take care of yourself - ehkä me alammekin tulla toimeen - tässä minä istun vihreä vilttini harteillani ja läppärin lyönnit antavat minun hengittää. En valuttanut verta, en tyhjentänyt kutistuvia Diapam-kätköjäni, en ottanut kasin ratikkaa, en kurkkinut alas ikkunankarmeista. Olen itse asiassa aika ylpeä itsestäni. Kyllä, itken koko ajan kuin vuolas vesiputous, kyllä, nukun päivät ja valvon yöt, kyllä, rintalastaani kuristaa, kyllä, olen epätietoinen, kyllä, olen äärettömän yksinäinen, mutta olen elossa.

Itse asiassa olen tänään riisunut yltäni yhden kirouksen, joka päälleni on aikojen alussa kasteveden kanssa valutettu. Minusta ei ole enää elämään epäelämää. Minä palan koko ajan polttavammin, pahvikulissit lainehtivat liekkimerenä ja sanattomat sopimukset joita en koskaan itse allekirjoittanut palavat niiden mukana tomuiseksi, tyhjäksi tuhkaksi.

Vastaanottaja: Isoisä
Aihe: Pyyntö

Älä lähetä enää rahojasi. En halua niiden mukana tulevia vaatimuksia siitä, kuka ja millainen minä olen ja keneksi ja miksi minun tulisi tulla. Minä olen muuttunut.

***

Lähetä: Iskä

En halua enää olla kaikkien kauloja kuristava riippakivi, vastatuuleen vedettävä leija, joka on kerta toisensa jälkeen otettava kiinni, kun tipun taivaaltani. En halua kenenkään kasvoille teennäisesti kasvoille kyhättyä sääliä. Anna minun suistua tai olla suistumatta tässä spiraalissa yksin alas.

***

Lähetä: Esmeralda

Anteeksi etten jaksa, anteeksi etten jaksa auttaa sua jaksamaan. Mä olen niin yksin. Rakastan sua. Aina.

***

Soita: Äiti. Puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä. The number you are trying to reach...

***

Lupaatko itsellesi tässä ja nyt lähettää ne hakupaperit?, tiedekuntani dosentti katsoo minua kysyen. Lupaan, itselleni. "Jos ei temmo ovia, eivät ne ainakaan ikinä aukea", hän sanoo silmissä tietävä tuike. Minä temmon. Kurkottelen kuita. Olen jo hullu, mitä minä voin menettää? Haluan pahan pois ja hyvän lähelleni. Tämä on minun elämäni.

Pelkään vain niin paljon, että se otetaan minulta pois. Ne kaksi taistelevat taas.

Kuka tulisi, ottaisi syliin ja lupaisi olla lähtemättä kunnes kamppailu on ohi ja minä turvassa? Kuka tulisi ettei minun tarvitsisi olla yksin. Kuka tulisi.